ELSI Turvalattia /Finnish Language Introduction to ELSI

Täysin kotimainen, uusinta huipputeknologiaa edustava ELSI Turvalattia parantaa asukkaiden turvallisuutta sekä hoivapalvelun tehokkuutta tukemalla ennakoivaa ja ennalta ehkäisevää hoitotapaa vanhusten asumispalveluiden yhteydessä.

Elsin ainutlaatuinen ja patentoitu paikan ja liikkeen seurantajärjestelmä hälyttää hoitohenkilöstön paikalle lähettämällä reaaliaikaisen viestin hoitajan matkapuhelimeen, kun asukas on esimerkiksi nousemassa vuoteestaan, poistuu tai saapuu huoneeseensa, menee WC-tiloihin tai viipyy siellä tavanomaista pidempään. Lisäksi ELSI tunnistaa kaatumisen lattialle esimerkiksi sairaskohtauksen tai heikentyneen liikuntakyvyn takia.

ELSI tarjoaa hoitohenkilöstölle ylimääräiset silmät ja korvat. Periaatteena on, että oikea hoitaja on oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan. ELSI Turvalattia mahdollistaa turhan rutiinityön karsimisen, jolloin hoitotyö tehostuu. Samalla henkilökunnan työviihtyvyys paranee, sillä rutiinien vähentyessä ja mielekkäiden työtehtävien lisääntyessä työstä tulee mielenkiintoisempaa ja palkitsevampaa

 

ELSI Turvalattia -järjestelmässä minkä tahansa tavallisen lattiapinnoitteen kuten muovimaton, parketin tai laminaatin alle asennetaan täysin näkymättömät ELSI anturikalvot, joiden avulla havaitaan lattialla liikkuvien henkilöiden sijainti ja liike. ELSI Turvalattia on täysin piilotettu ja sen vuoksi asukkaan kannalta huomaamaton ja kodinomainen. Järjestelmä hälyttää passiivisesti eikä vaadi asukkaan toimenpiteitä tai erillistä välinettä , kuten turvaranneketta hälytysten aktivoimiseksi.

Järjestelmä on kehitetty tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme ja vanhustyön ammattilaisten kanssa vastaamaan nykypäivän hoivatyön vaatimuksia. ELSI on on otettu vastaan todella hyvin hoitohenkilökunnan keskuudessa ja suosio kasvaa koko ajan. ELSI Turvalattia on asennettu jo noin 700:n asukashuoneeseen noin 20:ssä eri hoitokodissa ympäri Suomen.

ELSI -asiakkaillemme tarjoamme aina myös perinteisestä poikkeavan käyttökoulutuksen, jossa emme keskity pelkästään teknologian opastukseen, vaan autamme asiakkaamme hoitohenkilöstöä todella sisäistämään, miten ELSI lattiaa hyödynnetään parhaiten käytännön hoitotyössä.

Siirry sivun alkuun
Your location: MariMils > ELSI™ SmartFloor > ELSI Turvalattia /Finnish Language Introduction to ELSI
 
© 2008 MariMils Oy